Suorituskyky on yksi keskeisistä asioista mihin kiinnitetään huomiota uutta jääkaappia valitessa. Osaamme verrata kulutuksesta kertovia energiamerkintöjä ja säästämme sen ansiosta satasia vuositasolla.

Taidamme kuitenkin kipata nämä sataset kaatopaikalle, sillä muutaman vuoden takaisen tutkimuksen mukaan suomalaisista yli 70 % heittää ruokaa kuukausittain roskiin ja viidesosa meistä hävittää vanhentuneita elintarvikkeita jopa viikoittain.

Ruokahukan vähentäminen on ekoälykkyyttä parhaimmillaan, minkä vuoksi valmistajat ovat kiinnittäneet tähän erityistä huomiota uutta tekniikkaa ja sovelluksia suunnitellessaan.

Jääkaapin rakenteella, käytettävällä viilennystekniikalla, tehokkaalla viileän ilman- ja kosteudenkierrolla, sekä eri elintarvikkeille suunnitteluilla säilytystiloilla on suuri merkitys siihen miten hyvin erityisesti herkät elintarvikkeet kuten vihannekset, kala ja liha säilyvät optimaalisissa olosuhteissa ja huomattavasti keskivertoa pidempään jääkaapissa. Lisäksi sisäosien materiaalien hygieenisyys ja puhtaana pidettävyys on otettu kiitettävästi huomioon jatkuvassa tuotekehityksessä.

On todettu, että ruokahukan määrään vaikuttaa teknisten ominaisuuksien ohella kylmälaitteen omistajan omat käyttötottumukset sekä niinkin yksinkertainen asia kuin selkeä järjestys säilytystiloissa.

Jääkaapin tilavuuden ollessa myös yksi tärkeä ostoperuste, olisi siis hyvä pohtia erityisesti, kuinka kätevästi elintarvikkeet löytyvät syvän kaapin uumenista?
Avuksi kuluttajalle on suunniteltu entistä toimivampia säilytystiloja kuten esimerkiksi pyöriviä ja ulosnostettavia säilytystarjottimia ja -laatikoita, elintarvikkeita paremmin esille tuovia ja erikokoisia säilytyshyllyjä, joiden korkeutta voidaan säätää aiempaa joustavammin, sekä siirreltäviä hyllyjen kohdevaloja että sisäosia valvovia jääkaappikameroita.

Ruoan säilyvyyden uranuurtaja
Liebherr-kodinkoneita maahantuovan Witt A/S:n Suomen aluepäällikkö Jonna Örn kertoo, että yritys pitää tärkeimpinä kylmälaitetrendeinä sekä laitteen pitkää käyttöikä että ruoan entistäkin parempaa säilyvyyttä.

– Ilmastonmuutos on huolettanut meitä jo pidemmän aikaa, ja siksi se huomioidaan aina tuotekehityksen kaikilla eri osa-alueilla. Liebherr muun muassa keksi jo vuonna 1996 jääkaappeihinsa Biofresh-osion, minkä käytöllä vähennetään ruokahävikkiä tehokkaasti.

Kylmälaitteiden muotoilussa on keskeistä materiaalien ensiluokkainen laatu eli vähemmän muovia ja enemmän kestävää materiaalia. Sisäosiltaan kaappien designissa muistetaan myös, että niiden tulee olla helppokäyttöisiä kuluttajien arjessa.