Tässä merenrantaan sijoittuvassa kaupunginosassa tontit ovat erityisen haluttuja, sillä alue on vuosikymmenien saatossa muodostunut vehreäksi paratiisiksi: kaupungin syke ja palvelut ovat lähellä, mutta alue kiemuraisine teineen on säilynyt hyvin rauhallisena. Kun perhe löysi pitkän etsinnän jälkeen tontin täältä, se oli suoranainen onnenpotku.

Kodin omistajien ensimmäinen ajatus tontille rakennettavasta talosta oli tyyliltään tyystin erilainen. Toiveissa oli rakentaa paikalle kivitalo, jossa olisi vaikutteita 1900-luvun alkupuolen arkkitehtuurista. Vaikka alue on hyvinkin moninainen, kaupungin virkamiehet halusivat kuitenkin uusien rakennettavien talojen olevan enemmän tätä aikakautta. Siispä suunnitelmat laitettiin uusiksi.

– Liian askeettisen moderni rakennustyyli ei ole kuitenkaan meidän juttumme. Sitten näimme lomamatkallamme Ranskassa mielenkiintoista uuden aallon arkkitehtuuria, jossa linjakkuuteen oli yhdistetty rohkeasti erilaisia materiaaleja, etenkin kiveä. Tästä saimme runsaasti ajatuksia oman talomme tyyliin.

Rinnetontille rakennettu koti näyttää tien puolelta yksikerroksiselta, ja sen vaikuttavuus pääsee oikeuksiinsa parhaiten oikeastaan vasta sisäpihan puolelta katsottuna. Talon arkkitehtuuri istuu maisemaan, ja se on ilmeikästä: julkisivusta työntyy meren suuntaan uloke kuin laivan komentosilta ja kiviverhoillut pylväät kannattelevat lämminsävyisellä puulla verhoiltua katosta muodostaen suojaisia terasseja. Kokonaisuuden kruunaa perinteistä rohkeampi pintamateriaalien käyttö.

Keittiö on kodin komentokeskus

Talon suunnittelijoina toimivat jo pariskunnan aiemmasta rakennusprojektista tutut tamperelaiset arkkitehdit Tiina Vimpari ja Tuomo Nakari.

Perhe kiittelee yhteistyötä arkkitehtitoimiston kanssa.

– He kuuntelivat tarkoin toiveet, jonka jälkeen he ehdottivat ratkaisuja, ja sen jälkeen käytiin yhdessä hedelmällistä vuoropuhelua. Keskustelemalla avoimesti ja perustelemalla lopputuloksesta saatiin paras mahdollinen ratkaisu.

Tilasuunnittelussa oli selkeät reunaehdot. Lähtökohtana oli helppo eläminen.

-Kodissamme täytyy olla iso olohuone ja keittiö. Koska edessä avautuu meri, halusimme näkymän sinne kaikkialta. Lisäksi suunnittelussa on aina otettava huomioon myös isot koiramme.

Voimakkaasti laskeva rinnetontti mahdollisti portaittaisen rakenneratkaisun. Heti sisälle kotiin astuttaessa nähdään vastapäisten ikkunoiden kautta vaikuttava merimaisema. Eteiskäytävä ja sen viereinen keittiö ovat hiukan korkeammalla kuin siitä jatkuvat oleskelutilat.

– Keittiö on perheellemme yksi tärkeimmistä tiloista, oikeastaan se on koko kodin komentokeskus. Halusin siitä viihtyisän paikan, jossa on pieni lohkaisu kantria, vaimo kertoo.

Perhe tutustui Keittiömaailman edustamaan Poggenpohlin valikoimaan ja ihastui kalusteiden ja mekanismien verrattomiin ominaisuuksiin, kuten käytännöllisyyteen, laatuun ja toimivuuteen. Kun mallistovalikoimasta löytyi myös omaan tyyliin sopiva ovimalli, asia oli selvä. Keittiö otettiin Poggenpohlilta ja muut kodin säilytysratkaisut tulivat A la Carten valikoimasta.

Keittiön alapuolella on ruokailutila, joka muuttuu saumattomasti olohuoneeksi. Huoneen päädyssä on pariovien takana pariskunnan makuuhuone. Olohuoneen vieressä on lasitettu ja katoksellinen terassi, joka varjostaa sopivasti sisätiloja ja ehkäisee kesän kuumaa auringonpaistetta lämmittämästä tiloja liiaksi. Syksystä kevääseen auringon ollessa matalalla, terassilla voidaan istuskella sinne asennetun kiertoilmakamiinan lämmössä.

Alakerrassa sijaitsevat työhuone, kodinhoito- sekä kylpytilat.

Yksi tärkeimmistä tiloista arjen kannalta on koirien pesu-ja hoitohuone. Perheen runsasturkkiset koirat tulevat lenkeiltä sisälle aina alakerran kautta, kosteaa karvaa on helppo kuivatella siellä ja koko muu koti saadaan pidettyä siistimpänä.

– Arki hoituu alakerrassa, yläkerta on enemmän oleskelua varten.

Harkittu arkkitehtuuri osa sisustusta

Tätä kotia ennen pariskunta on remontoinut ja rakennuttanut useammankin kodin. Oma tyyli on hioutunut matkan varrella varmaksi ja maku pariskunnan kesken yhtenäiseksi.

Vaikka valinnat olivat suhteellisen helppoja, joitakin asioita jumpattiin pidempään.

– Laattapisteen Tytti Mäkipää ansaitsee erityiskiitoksen kärsivällisyydestä. Valitsimme lattialaattojen ohella myös kaikki kosteiden tilojen laatat, hanat, posliinit ja ammeen heidän valikoimistaan. Vietin siellä todella pitkiä aikoja ja veivasin valintoja, vaimo kertoo.

Vaikkakin koti on tätä aikaa henkivä kivitalo, on sen tunnelmaan ja tiloihin saatu lämminhenkisyyttä ja kotoisuutta harkituin materiaalivalinnoin ja sisustuksella.
Tilojen pintamateriaaleissa on yhdistetty vaaleaa laattaa, kiveä, lasia ja pehmeän sävyistä amerikan pähkinäpuuta ja nämä samat elementit toistuvat talon ulkoverhoilussa.

Suuri merkitys on myös tilojen arkkitehtuurilla. Vaikkakin yläkerta on avara ja loft-henkinen, rikkoo sen taitavasti suunniteltu ja vaihtuva tilojen rytmiikka, korkeuserot, eri huonekorkeudet, sekä pienet harkitut yksityiskohdat. Tässä kodissa myös valo ja varjot ovat tärkeä osa sisustusta. Kaikkiin eri ilmansuuntiin antavat ikkunat tuovat runsaasti ristivaloa yläkertaan. Tilat myös muuttuvat tunnelmaltaan vuorokauden-ja vuodenaikojen mukaan hyvinkin paljon.

– Esimerkiksi eteisen katossa on keskellä pieni korotus, jossa on valoaukot sivuilla. Niitä ei heti huomaa, mutta kapeilla ikkunoilla on yllättävän suuri merkitys tilan valoisuuteen ja tunnelmaankin. Keittiö taas on erityisen viihtyisä osittain juuri siksi, että siellä huonekorkeus on perinteinen, kun muissa huoneissa se nousee hyvinkin korkeaksi.

Kun perheen aiempien kotien arkkitehtuuri on ollut runsaampaa, vaati modernia kivitaloa rakennuttamaan ryhtyminen nyt ajatuksien järjestämistä uudelleen.
– Modernin talon suunnittelemisessa ja rakentamisessa ei oikein voi tehdä samanlaisia tyylirikkoja kuin jotakin tiettyä aikakautta ihannoivassa talossa. Itse asiassa tämä taloprojekti on ollut siinä mielessä jopa hyvin vapauttava kokemus. Rohkeammilla valinnoilla ja heittäytymisellä lopputuloksena on juuri meidän näköinen ja oloinen koti.